Kilpailykykysopimus kurittaa sairaalan työntekijöitä

Maamme vanhin keskussairaala PKKS on ollut useita vuosia Suomen tuottavin. Saavutus ei ole huono millään mittarilla. Siksi tuntuu väärältä kovalla tohinalla tehty kilpailukykysopimus (kiky). Kiky-sopimuksella jäädytettiin palkat, siirrettiin työnantajamaksuja työntekijöille, pidennettiin työaikaa ja kaiken lisäksi vähennettiin 30 % lomarahaa julkisen sektorin (kunnat, kaupungit, kuntayhtymät) työntekijöiltä.

kiky28-12-2016

Hyvästä tuloksesta sairaalan henkilökuntaa ja koko julkista sektoria rangaistaan työehtojen heikentämisellä. Loistavaa politiikkaa? Vastineeksi heikennyksille työmarkkinajärjestöt ja hallitus tarjoilevat samaa sanahelinää, joka on tukkinut korvat jo kaksikymmentä vuotta: että ne toisivat lisää työpaikkoja, lisää kasvua, lisää vientiä, lisää investointeja  ja lisää ostovoimaa. Uskoo ken tahtoo. Usko on erityisen lujilla niillä, jotka pyrkivät kokoaikaisiin työsuhteisiin tai selviämään pakollisista menoista pätkä- ja matalapalkkaisissa töissä.

Kiky-sopimus lujittaa niin sanottuja rakenteellisia uudistuksia, joilla toteutetaan mittavaa tulonsiirtoa ansiotuloista pääomatulojen piiriin. Muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin kansantulo jakautui siten, että ansiotulot muodostivat siitä kolme neljäsosaa ja pääomatulot yhden neljäsosan. Toistuvien “rakenteellisten uudistusten” seurauksena pääomatulot ovat ylittäneet ansiotulojen osuuden, eli ovat yli puolet vuosittaisesta kansantulosta. Kun samaan aikaan on tehty sallituksi pääomatuloihin liittyvä systemaattinen veronkierto, ei ole ihme että julkiset palvelut näyttävät kalliilta.

 

Terveys-, hoiva- ja tukipalveluissa ei pystytä nostamaan työn tuottavuutta siinä määrin kuin teollisuudessa, jossa robotit paiskivat töitä vuorokaudet ympäriinsä uupumatta. Ihmisten kanssa on toisin. Siksi on suuri virhe pidentää työaikaa, kun työperäiset sairaudet  johtavat ennenaikaiseen eläköitymiseen ja vajaatyökykyisyyteen nykyiselläkin työtahdilla.

 

Edellisen työministerin, SAK:n puheenjohtajana toimineen Lauri Ihalaisen (sd) toimesta poistettiin osa-aikalisäjärjestelmä sekä heikennettiin vuorotteluvapaan järjestelmää. Järjestelmät tekivät mahdolliseksi vapaaehtoisen kevennyksen pitkällä työuralla ja antoivat nuorille mahdollisuuden hankkia työkokemusta.

 

Kiky-sopimus tulisi purkaa tai vähintään käyttää sopimuksen vaatima työajan pidennys työhyvinvoinnin edistämiseen ja työpaikkaliikuntaan, kuten Juuan kunta on päättänyt. Tämä malli on hyvä ja kannatettava myös Pohjois-Karjalan sosiaali ja terveyspalveluiden kuntayhtymässä, lähes 7000 työntekijän Siun sotessa toteutettavaksi. Esitän, että Ilkka Pirskanen Siun soten toimitusjohtajana tukee henkilökunnan jaksamista ja lähtee ennakkoluulottomasti vastaavan hankkeen vetäjäksi.

Martti Vaskonen

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: